Kehittyvä ja elinvoimainen Kainuu

Perjantai 19.1.2018


Kainuun Sanomat 19.1.2018

Kehittyvä ja elinvoimainen Kainuu

Kainuulla on menossa positiivinen rakennemuutos. Olemme vahvasti kiinni siinä talouden kasvussa, joka näkyy ympäri koko maan.

Kaikki kainuulaiset eivät tästä myönteisestä kehityksestä ole vielä hyötyneet. Vaikka työllisyytemme on parantunut maakunnista nopeimmin jo

kahtena vuonna peräkkäin, työttömyyslukumme ovat edelleen liian korkeat. Suunta kuitenkin on oikea.

Kainuun aluekehitykseen tarvitaan uusia eväitä. Valtion toimenpiteet, kuten esimerkiksi Terrafame Oy:n rahoitus, on ollut yksi keskeinen tekijä Kainuun myönteisessä talouskehityksessä menneinä vuosina.

Kainuulla on kunnianhimoisia tavoitteita elinvoiman vahvistamiseen tuleville vuosille. Edessä on mittava lista yksityisiä investointeja, joiden toteuttamiseen tarvitaan noin 2 miljardin rahoituspotti.

Tähän kokonaisuuteen kuuluvat mm. biojalostamo (KaiCell Fibers) Paltamoon, Sotkamon hopeakaivos, St1:n laajennusinvestointi, Kuhmon Kantolan alueen puutuotealan investoinnit sekä matkailualalla olevia investointeja. Mielenkiinnolla katson myös Hossan suuntaan, kuinka yrittäjät hyödyntävät uuden kansallispuiston tunnettavuuden.

Kainuun saavutettavuutta on parannettava. Kainuu kehittyy, jos ajallinen etäisyys Helsinkiin lyhenee radikaalisti infrahankkeiden kautta.

Investointien rinnalla keskeistä on varmistaa työvoiman saatavuus. Osin koomista on, että Kainuulla on työttömyysmaakunnan ”maine”, mutta meidän suurin ongelma alkaa olla työvoiman saatavuus. Tämän myötä työvoiman kouluttamiseen on varattava riittävät resurssit ja Kainuun houkuttelevuuteen on kiinnitettävä huomiota.

Maakuntahallituksen puheenjohtajana olen tyytyväinen, että meillä on ollut halua, tahtoa ja rohkeutta asettaa rima korkealle. Emme saa jäädä tuleen makaamaan ja lepäämään laakereille. Sote- ja maakuntauudistuksen myötä Kainuun maakunnan rooli oman alueensa kehittäjänä korostuu.

Toki valtakunnan ja EU-tason politiikka sekä yleinen talouden kehitys ohjaavat alueemme kehitystä. Aktiivisella otteella voimme kuitenkin varmistaa Kainuun aseman isommissa ympyröissä.

EU:n aluekehitysvaroilla on iso rooli Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnille. Oleellista on varmistaa, että tulevalla EU- rahoituskaudella aluekehitykseen liittyvät kysymykset eivät jää jalkoihin.

Tulevien kuukausien aikana EU:ssa linjataan lähitulevaisuuden rahoituskehyksistä. Itä- ja Pohjois-Suomi ovat koonneet voimansa EU:n edunvalvonnassa Brysselin suunnalla. Tämän lisäksi tarvitaan äärimmilleen vietyä valtakunnallista vaikuttamistyötä.

Kainuun elinvoimaa vahvistetaan entistä enemmän verkostojen kautta. Oleellista on verkostoitua maakunnan sisällä ja erityisesti sen ulkopuolella.

Tätä käsitystä vahvistaa myös Kainuun maakuntakuvatutkimus, jolla kartoitettiin suomalaisten käsityksiä Kainuusta viime vuoden loppupuolella.

Timo Korhonen

Kirjoittaja on keskustan sotkamolainen kansanedustaja.